Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, lokakuuta 30, 2015

Viimeistelyjä

Olen minä jotain pientä saanut ihan valmiiksikin saakka.

Aiemmin tänä vuonna valmistui pistojen osalta tämä nalle joka katselee tähtiä lyhdyn valossa, se oli vuonna 2008 Cross Stitcherin mukana tullut korttikitti jonka halusin viimeistellä omalla tavallani. Tästä tuli 2-osainen joulukortti jossa on sisäpuolella kullanvärinen jouluntoivotus teksti.

 
 
Bent Creekin pienestä kurpitsa työstä tuli saksikoriste, se oli juuri sopivan kokoinen. Kurpitsa on pistelty 40ct pellavalle. Sakset ovat lahja Maijalta, Ikaalisten ristipistoviikonlopun yhteydessä saatu. Nämä sakset nähdessäni tiesin heti minkälaisen saksikoristeen niihin viimeistelen.
 
 

sunnuntaina, elokuuta 31, 2014

La D Da - Pumpkins Three kehyksissä

Kovasti mietin viimeistelyä tälle viime syksynä valmistuneelle kurpitsatyölle, kun halusin tämän täksi syksyksi esille. En jotenkin osannut nähdä tätä minkäänlaisena ommeltuna koristeena, rasian kantena tms. Lopulta päädyin viemään kurpitsat kehystämöön ja valitsemaan tuollaiset aika yksinkertaiset mustanharmaat kehykset. Tästä tuli oikein kivannäköinen, tykkään!

 
Täällä työn muut tiedot.

sunnuntaina, elokuuta 24, 2014

Halloween pistelyt

Kyllä se syksy sieltä pian tulee ja ensimmäisten viileämpien päivien myötä täytyi kaivaa kaapista Halloween pistelyt. Primitive Haren Halloween SAL:in aloitin jo aiemmin kesällä ja sen kaveriksi otin esille viime vuonna aloitetun niin ikään Primitive Haren Town of Halloweenin. Yhden uuden aloituksenkin eilen tein nimittäin vuoden 2012 JCS Halloween Special Collection lehdessä oleva Samsarah Design Studion malli on huudellut nimeäni ilmestymisestään saakka. Kankaat ja langatkin oli hankittu jo kauan sitten odottamaan. Jotenkin hauska ja erilainen malli.

Primitive Hare - Halloween SAL
Kangas 32ct Murky Belfast Linen by Picture This Plus



Primitive Hare - Town of Halloween
Kangas: 30ct Old Salem Linen by Primitive Hare



Samsarah Design Studio - Hanging Out with my Ghoul Friends
Kangas: 35ct Tiger's Eye linen by Weeks dye Works

 
Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi!
Näyttävät jotenkin suttuisilta ainakin mun ruudulla.