Sivut

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2014

Mirabilia - Easter Fairy

Tässä viimeisin kehystykseni, Mirabilian Easter Fairy. Tämä valmistui jo reilusti ennen pääsiäistä, mutta sain vasta viikko sitten aikaiseksi viedä kehystäjälle. Minulla oli jo ostetuna tuo kehys tuota työtä varten, mutta kun meinasin aloittaa kehystämisen huomasin, että ei siitä hyvä tule ilman paspista. Vein kehystäjälle sitten kehyksineen päivineen ja he leikkasivat paspiksen, kehystivät ja tekivät tuohon paremman ripustusysteemin. Olen kyllä tyytyväinen ja pääsin itse helpolla!

Kauhean vaikea oli saada hyviä kuvia... Paspiksen sävy on sama vihreä kuin keijun siivissä. Helmet ovat kaikki kirkkaita ja näkyvät tosi huonosti kuvassa, samoin siipien metallilanka. Kankaan pieni vaaleanpunainen vivahde ei sekään oikein erotu kuvasta.



 
Kangas: Silkweaverin 32ct Solo lugana.
Langat yms. mallin mukaiset.
Aloitettu helmikuussa 2011.
 

tiistaina, toukokuuta 06, 2014

Valmistuneita

Tässä pari viimeaikoina valmistunutta, mutta vielä viimeistelemätöntä työtä.

Ensimmäinen on viime keskiviikon (30.4) RPM:n aikana valmistunut Primitive Haren kilpailutyö. Tämän täytyisi olla viimeisteltynä viimeistään 18.5, mutta viimeistelyidea on vielä hukassa... Täytyy ottaa viikonloppuna härkää sarvista.


 
Kangas: 32ct Vintage Country Mocha pellava
Langat: DMC 3371, Nina's Steel ja Dark Chocolate.
 
 

Toinen on Emmulin ristipistoviikonlopussa Hauholla Kirsiltä saamani ja aloittamani tervetuliaislahja.


Mirabilian Easter Fairy on juuri kehystämössä ja saan sen huomenna mennä sieltä hakemaan. Siitä kuvia sitten, kun olen sen noutanut.