Sivut

sunnuntaina, tammikuuta 26, 2014

The Snowman by Raymond Briggs ja Margaret Sherryn virtahepo

Ompas taas mennyt aikaa viime päivityksestä. Joulukuu tuntui niin kovin tuottoisalta ja nyt tänä vuonna on vasta valmistunut yksi pieni työ. Olen muutamaa isompaa työtä yrittänyt pistellä vähän eteenpäin ja samoin mun KUÄK-työtä Elvistä. Tuntuu vaan heti ettei ole mitään saanut aikaiseksi, kun mitään ei valmistu.

Tämä Lumiukko valmistui jo syksyllä, mutta unohtui esitellä (lue: meni jotenkin hukkaan).

 
Pistelty syksyllä 2013.
Kangas 18ct ivory aida.
Langat: DMC.
 
 
Tässä on se vuoden ensimmäinen valmistunut. Malli on Margaret Sherryn mallista osanen. Pistelin tämän pojan toiveesta ja viimeistelen koristeeksi. Poikani tykkää Madagascar lastenelokuvan virtahevosta ja kysyi jos sellainen voisi pistellä. Ja äiti tottakai pisteli, kun tämä oli ensimmäinen kerta kun hän osoittaa kiinnostusta ristipistoihin. Nyt onkin sitten seuraavaksi toivelistalla paloauto.
 

 
Pistelty tammikuussa 2013.
Kangas: 18ct valkoinen aida.
Langat: Anchor.


4 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Meillä on jo lasten toiveet hieman laantuneet. Pienempänä kilvan selasivat ristipistolehteä ja jokainen halusi vähintäänkin jokatoisen mallin itselleen =) Mukavia töitä ovat molemmat pistelyt. Kiva, että lumiukkokin löytyi =D

Ulla kirjoitti...

Lumiukko oli jäänyt jonkun lehden väliin. Löyty ihan vahingossa :-D

Lumiruusu kirjoitti...

Miten hyvä kun löysit Lumiukon ennen kevättä ,ajatella jos se olisikin ehtinyt sulaa ja lehden välissä olisi ollut vaan vesilätti ja hiukan märkiä muliinilankoja-voi kamalaa !! ;)

Virtahepo on niin helluinen :)

Irmeli kirjoitti...

Suloiset pistelyt kumpainenkin.
Sama tunne täällä, että mitään ei saa valmiiksi, vaikka pistoja jonkun verran on kuitenkin tullut tehtyä.