Sivut

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Mitäs seuraavaksi?

Tajusin juuri kuinka paljon minulla on kaikkea ihanaa pisteltävää ennen joulua!

Olen mukana uudessa Ristipistolistan RR:ssä ja aiheenani on syksy/halloween ja erityisesti kurpitsat. Postituspäivä on 30. marraskuuta ja oma malli olisi jo valmiina, mutta kangas vielä puuttuu. Lisäksi olen mukana MailArtFriends-listan talviaiheisessa kuorivaihdossa, jossa postituspäivä on sama 30. marraskuuta. Niin ja vielä olisi joulukorttivaihto johon osallistun kahdella kortilla. Toinen korteista onkin jo valmiina.

Aiemmassa postauksessa kerroin jo 50-vuotis synttärikortista ja se valmistuu tänään, kun pistoja ei puutu kuin muutama. Laitan siitä kuvan myöhemmin. Sen lisäksi aloittelin Lizzie Katen "Gather a Harvest" -mallia johon minulla on jo kehykset valmiina. Se on todella nopeatöinen joten, jos vain aikaa löytyy niin tämä valmistuu parissa illassa. Kuva lainattu Lizzie Katen sivuilta!
Selailin eilen jouluaiheisia ristipistolehtiäni ja joulukuun 2005 Cross stitcherissä on aivan ihana Caroline Palmerin Winter Wonderland -malli. Sitä aloittelen heti, kun olen saanut kaikki swappijutut ensin pois alta. Voi olla ettei ehdi valmistua ennen joulua, mutta onpahan sitten seuraavaksi jouluksi. Kuva Scannattu Cross Stitcheristä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samassa RR-ryhmässä olemme, joten oli kivaa tutkailla blogiasi. :) Minä pidän samantyyppisistä malleista kuin sinäkin. Taidanpa paljastaa, että harkitsin tekeväni sinulle tuon Waxing Moon Designs:n Autumn sampler -mallin. En sitten tiedä, sopiiko se aakkosineen muiden syysmalleihin. :/

Ulla kirjoitti...

Hei!
Se on todella ihana malli ja olisi oikein kiva jos teet sen! Itse pistelen Waxing Moonin Pumpkins for sale -mallin joten nehän ainakin sopivat hyvin yhteen!

Lennu kirjoitti...

Aikani tuijotin tuota Lizzie Katen mallia kunnes tajusin, että tuosta on otettu malli kuoreen, jonka sain kurpitsakuorivaihdossa :) Mietin, että miten ihmeessä onkin niin tutun näköinen :) Varmasti mukava pisteltävä!

Ulla kirjoitti...

On tuo mukava pisteltävä! Eilen pääsin aloittamaan ja ensimmäinen kurpitsa on nyt valmiina :-)