OUPSI:ssa pupuilla on aivan oma merkityksensä ja nyt Lennu emännöi pistelytapaamisen jonka yhteydessä tehtiin pupuvaihto. Minulle saapui ihana vaihto Teijalta. Teija oli hankkinut söpön Tilda-pupun ja pistellyt avaimenperäpupun. Toisella puolella avaimenperää on pupun takamus.
Kiitokset Teijalle ihanasta vaihdosta!
Minun vaihtoni meni Lennulle. Pistelin ilmaismallipupun ja mukaan laitoin Bukowskin ihanan pupupehmon. Mallin viimeistelin pieneksi rasiaksi, se ei vain näy tästä kuvasta.
Virpiltä sain ihanan joulukoristeen ja itsetehdyn kortin ristipistotapaamisessa Härmässä. Hän oli tehnyt koristeen ja kortin kaikille osallistujille.
Pojalleni pistelin toivomuksesta joulupukin ja viimeistelin roikkuvaksi joulukoristeeksi. Kitti tuli Cross Stitcher-lehden mukana ja oli alun perin tarkoitettu rintaneulaksi. Mukana oli useita mallivaihtoehtoja ja langat yhden koristeen toteuttamiseen.
Oupsin jouluvaihdossa sain Marjalta ihanan ja kivalla idealla toteutetun joulukoristeen. Toisella puolella on jouluun ja talveen sopiva lumiukko ja toisella puolella halloweeniin sopiva. Korttiinkin oli ovelasti integroitu ristipistomalli :-D Mukana oli rasiallinen aina tarpeellisia nappeja, nauhoja ja koristeita. Isot kiitokset vielä Marja ihanasta vaihdosta!
OUPS:in jouluvaihdossa pistelin Marialle Bent Creekin Holly-mallin 40ct pellavalle.
Pistelyn täytyi olla sellainen jonka voi ripustaa kuuseen ja tästä ainakin tuli riittävän pieni. Mukaan lähti iso valikoima jouluisia nappeja (ei näy kuvassa).
Oups:in syntymäpäivävaihdossa tein tällaisen pussukan Lennulle, mukaan lähti Chilisuklaata ja Partyliten kynttilöitä. Kaksi kertaa jouduin purkamaan saumat ennen kuin olin tyytyväinen. Minä en ole oikein kaveri ompelukoneen kanssa ja kohtasin hiukan vaikeuksia, kun halusin tuon pitsivetoketjun päällepäin. Malli on Primitive Haren Contest 2014.
Huh, mun blogi on ollut ihan heitteillä jo reilun kuukauden. Puutarhahommat ovat vieneen akan mukanaan ihan kokonaan. Nytkin olen ollut koko päivän kitkemässä ja kaivamassa ja samoin eilen, mutta oli pakko lopettaa ja tulla jo sisälle. Alkaa olemaan aika väsynyt kahden päivän urakoinnista. Mutta tässä muutama päivitys tännekin...
Tässä ovat loput kuvat saamistani syntymäpäivälahjoista. Tämä synttärivaihto oli kyllä mielettömän ihana ja isot kiitokset vielä kaikille minua lahjoneille!!!
Elviksen valmistuttua valikoitui uudeksi KUÄK-työksi tämä Perminin tonttutyö. Tämä on aloitetttu joskus 2006-2007. Kankaan olen onneksi ymmärtänyt vaihtaa 16ct aidaksi, kun en yhtään tykkään liian harvasta kankaasta. Lahjaksihan tämä on ollut tarkoitus tehdä, mutta jouluja on tullut ja mennyt sen jälkeen. Mutta jospa tämä olisi ensi jouluksi valmis...
Tänä vuonna OUPS:in synttärivaihdossa jokainen osallistuja lähettää lahjan jokaiselle. Lahjan ei ole pakko olla pistelty, tai mikään hurjan iso. Aikaakin on siten, että lahjan on oltava perillä viimeistään kuukauden kuluessa lahjottavan syntymäpäivästä. Kivat säännöt ja ihanaa saada lahjoja vielä pitkästi syntymäpäivän jälkeen. Isot kiitokset kaikille!!!
Tässä edistymistä OUPS:in tammikuun "kaikkien ufojen äitien kokoontumisajoista". Ennen kuva taitaa olla lokakuulta, jolloin viimeksi osallistuin.
Työnähän on siis Vervacon Elvis joka ufoutui jo vuonna 2006. Nyt kuitenkin loppusuora häämöttää ja pistelyintokin kasvaa sitä mukaa, kun alkaa vaikuttamaan siltä, että tämä jopa pian valmistuisi.
Minun jouluvaihtoni meni Minnalle. Pistelin Be Jolly-mallin Just Cross Stitch 2013 Christmas Ornament Issue - lehdestä. Mukaan laitoin Barbara Anan mallin ja ristipistoaiheisia servettejä.
Jaanalta saapui ihana Jouluvaihto, johon hän oli pistellyt Lizzie Katen lumiukon. Lumiukot ovat mun lemppareita Halloween aiheen lisäksi ja samoin tykkään kovasti Lizzie Katen malleista. Mukana oli kissaheijastin ja valkosuklaata, joka ei "yllättäen" ehtinyt mukaan kuvaan. Kiitoksia paljon sinulle Jaana!
Ompas ollut kiirusta taas, kun ei ole ehtinyt vaihdoistakaan kirjoitella tänne. Mutta nyt täytyy ottaa hiukan kiinni...
Marikalle lähti minun tekeleeni OUPSI:n Halloween vaihdossa. Malli on Prairie Schoolerin Sweeping Cobwebs-mallista osanen ja viimeistelty rasiaksi. Mukaan lähti kangasta, malli ja pitsiä.
Marikalta saapui viime viikolla ihana Halloween-aiheinen vaihto. Hän oli pistellyt minulle Prairie Schoolerin mallista osan ja La-D-Dan Old Crow-mallin. Ja voi kuinka ihanat viimeistelyt, pussukka ja rasia! Mukana oli lankaa ja Prairie Schoolerin malli toivelistaltani. Kiitos paljon sinulle Marika!!!
Pahoitteluni huonosta kuvasta! Näinä sateisina ja synkkinä päivinä ei vaan saa parempaa otettua, varsinkaan, kun kuvaus vehkeet eivät nekään ole hääppöiset.
OUPS:in syntymäpäivävaihdossa parinani oli Sari. Pistelin hänelle Periphaeria Designin epäsymmetria ilmaismallin 2 kertaa ja viimeistelin ne biscornuksi. Mukaan lähti myös sakset, pitsiä, viimeistelykangasta, ristipistomalli, nappikortti ja kori johon kaikki sopi.
Biscornu on pistelty ihanalla, syksyisellä Pomme de Pinin Au Temps Jadis-langalla 32ct Country Mocha pellavalle.
Helmikuussa täyttelin edelleen valkoisella kasvojen tyhjiä alueita ja vieläkin jäi hiukan otsan alueelta kesken. Näyttää, että mitään ei ole tapahtunut, mutta kyllä tuohon vaan aika monta pistoa tuli.
OUPSI:n synttärivaihdossa minulle lähetti lahjan Anne. Ja voi minkälainen lahja se olikaan. Mukana oli 4 pisteltyä juttua (pussukka, rasia, muistikirja ja avaimenperä), suklaata, Partyliten kynttilöitä ja Primitive Haren ristipistomalli. Kaikki nämä olivat pakattu ihaniin lahjapaketteihin. Isot kiitokset sinulle Anne, tykkäsin kovasti kaikesta!
KUÄK eli kaikkien ufojen äiti on taas laitettu OUPSI:ssa käytiin. Minulla on pisteltävänä jo noin 5 vuotta sitten aloitettu Vervacon Elvis. Aloituskuva jäi ottamatta tammikuun KUÄK viikolla, mutta pääasiassa täytin noita kasvojen vaaleimpia osia ja samaa meinaan jatkaa tälläkin viikolla. Meillä on siis KUÄK viikko joka kuukausi jolloin pyrimme mahdollisimman paljon pistelemään jotain tympeää ufoutunutta työtä.
Tässäpä kuvaa tämän hetkisestä tilanteesta:
Ps: jo kolme lumiukkotyötä valmistunut tälle vuodelle. Niistä lisää viikonloppuna, kun saan ottettua kunnon valossa parempia kuvia.