Sivut

maanantaina, joulukuuta 16, 2019

Tralala - Un ange passe

Tämä enkelityö valmistui jo huhtikuussa ja ehtikin olla useamman vuoden työnalla ennen valmistumistaan. Tästä tulee todennäköisesti taulu jossain vaiheessa.




Vuosi 2018


Tässä vuosi 2018 kuvina. Tuo nallekorttihan on pistelty vain kerran, mutta esiintyy tässä mukana erilaisissa yhteyksissä muiden kanssa. Lähinnä pistelin ja viimeistelin noita kortteja jouluksi ja muutamaa isompaa työtä pistelin eteenpäin.






Vuosi 2017

Pahoittelen, tämä blogi on ollut unohdettuna useamman vuoden. Pistelyintokin ja aika siihen on ollut vähissä. Jospa nyt yrittäisin lyhyesti saada kurottua aikaa kiinni ja esittelen kaikki vähäiset töiden valmistumiset.

Tässä isoin vuonna 2017 valmistunut työ, nimittäin Marjolein Bastinin Pecking Order. Muutoin ei mitään muuta tainnut valmistua, mutta muutamaa työtä pistelin eteenpäin.