Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, joulukuuta 16, 2019
Vuosi 2018
Tässä vuosi 2018 kuvina. Tuo nallekorttihan on pistelty vain kerran, mutta esiintyy tässä mukana erilaisissa yhteyksissä muiden kanssa. Lähinnä pistelin ja viimeistelin noita kortteja jouluksi ja muutamaa isompaa työtä pistelin eteenpäin.
torstaina, tammikuuta 12, 2017
Vuosi 2016
Thanks Dolores, I will continue blogging :-)
Viime vuonna tein ristipistoja ennätys vähän. Intoa vain ei valitettavasti ollut. Loppuvuodesta, ennen joulua aloin saamaan intoa takaisin ja nyt vuoden 2017 puolella ollaan melkein normaali tilanteessa.
Tässä kuitenkin kuvat parista tekemästäni joulukortista ja vaihdosta johon osallistuin.
Jouluvaihto Annelle. Mallina Cuore e Batticuoren ilmaismalli. Mukaan laitoin joulumallin ja jouluisia nappeja.
Jouluvaihto Teijalta. Ihania itsetehtyjä ja ostettuja koristeita mukana.
Viime vuonna tein ristipistoja ennätys vähän. Intoa vain ei valitettavasti ollut. Loppuvuodesta, ennen joulua aloin saamaan intoa takaisin ja nyt vuoden 2017 puolella ollaan melkein normaali tilanteessa.
Tässä kuitenkin kuvat parista tekemästäni joulukortista ja vaihdosta johon osallistuin.
Joulukortit:
Jouluvaihto Teijalta. Ihania itsetehtyjä ja ostettuja koristeita mukana.
Tunnisteet:
Cuore e Batticuore,
Joulu,
jouluvaihto,
Margaret Sherry
sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2016
Vuoden 2016 ensimmäinen
Tässäpä ensimmäinen tänä vuonna valmistunut pikkuriikkinen työ. Aloitettu jo joulukuussa, mutta jäi kesken, kun alkoi kolmen kuukauden pistelemätön ajanjakso. Ei vain jotenkin pistot kiinnostaneet. Tämän valmistuttua aloitinkin palkkioksi itselleni ihan uuden pääsiäisaiheisen työn.
Tämä on pistelty TWOCS, issue 220, December 2014-lehden mukana olleesta Margaret Sherryn joulukorttikitistä. Päätynee joskus joulukorttiin.
Tämä on pistelty TWOCS, issue 220, December 2014-lehden mukana olleesta Margaret Sherryn joulukorttikitistä. Päätynee joskus joulukorttiin.
Tunnisteet:
Joulu,
Margaret Sherry,
The World of Cross Stitching
Viime vuonna valmistuneita
Tässä muutamia viime vuonna valmistuneita pistelyksiä jotka ovat jääneet täällä julkaisematta.
Annen joulupeittoon pala, Be Jolly-malli Just Cross Stitch 2013 Christmas Ornament Issue - lehdestä. Tämän pistelin jo toista kertaa.
Joulukorttiin Cross Stitcher October 2015 -lehdestä.
Primitive Hare - The Town of Halloween.
Oupsin salainen ristipistoystävä- vaihtoon. Cross stitcher June 2015 -lehdestä lintukitti.
Annen joulupeittoon pala, Be Jolly-malli Just Cross Stitch 2013 Christmas Ornament Issue - lehdestä. Tämän pistelin jo toista kertaa.
Joulukorttiin Cross Stitcher October 2015 -lehdestä.
Primitive Hare - The Town of Halloween.
Margaret Sherryn ihana hiirulainen Cross Stitcher August 2009-lehdestä.
perjantaina, lokakuuta 30, 2015
Viimeistelyjä
Olen minä jotain pientä saanut ihan valmiiksikin saakka.
Aiemmin tänä vuonna valmistui pistojen osalta tämä nalle joka katselee tähtiä lyhdyn valossa, se oli vuonna 2008 Cross Stitcherin mukana tullut korttikitti jonka halusin viimeistellä omalla tavallani. Tästä tuli 2-osainen joulukortti jossa on sisäpuolella kullanvärinen jouluntoivotus teksti.

Bent Creekin pienestä kurpitsa työstä tuli saksikoriste, se oli juuri sopivan kokoinen. Kurpitsa on pistelty 40ct pellavalle. Sakset ovat lahja Maijalta, Ikaalisten ristipistoviikonlopun yhteydessä saatu. Nämä sakset nähdessäni tiesin heti minkälaisen saksikoristeen niihin viimeistelen.
sunnuntaina, lokakuuta 25, 2015
Dimensions - Tree Ornament
Tämä ihana Dimensionin joulukoriste valmistui viime viikolla. Olen kovasti ihastunut näihin koristeisiin jotka tehdään Plastic Canvasille. Ne eivät välttämättä vaadi mitään ihmeellisiä viimeistelyjä vaan ripustuslenkki ja mahdollisesti taustapaperi riittävät. Ja Plastic Canvasille pistely on helppoa, aiemmin ne olivat jotenkin jäykkiä ja karkeita, mutta nämä nykyiset ovat joustavia ja neula sujahtaa helposti oikeaan paikkaan.
Tämän myötä sain Crazy January Challengessa 6/15 työtä valmiiksi.
Tämän myötä sain Crazy January Challengessa 6/15 työtä valmiiksi.
tiistaina, tammikuuta 06, 2015
Kuvia joulunajasta 2014
Kuvia joulunajasta itselleni muistoksi. Ihanaa kun saatiin valkoinen joulu!
Ensimmäisessä kuvassa näkyy vanhalla kakkuvuoalla tekemäni kynttilälyhty, joita tein pihaan useita.
Seuraavissa kuvissa joitakin kynttiläsomisteita.
Joulunaikaan mahtui paljon suruakin. Toiseksi viimeisessä kuvassa isoisäni minulle hankkima joulukukka. Ja viimeisessä kuvassa kukkia joita sain isoisän poismenon johdosta.

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2014
3. adventti sunnuntai
Joulu lähestyy hurjaa vauhtia, en käsitä mihin tämä aika menee. Eilen illalla myöhään paketoin joululahjoja ja monta pitäisi vielä ehtiä hankkimaan. Tänään lauletaan lasten kauneimmat joululaulut ja poikani on mukana kerhonsa kanssa esiintymässä.
Eilen hain kehystäjältä tämän aikaa sitten valmistuneen CCN:n Santa's Housen. Kuva ei anna oikeutta tälle työlle, siitä tuli tosi ihana!
Eilen hain kehystäjältä tämän aikaa sitten valmistuneen CCN:n Santa's Housen. Kuva ei anna oikeutta tälle työlle, siitä tuli tosi ihana!
Eilen valmistui pakettikortteja. Tämä on Plastic Canvasille pistelty ja malli löytyy Cross Stitcher-lehdestä issue 285. Pienet pakettikortit löytyvät Cross Stitcheristä issue 286 ja kaikki tarvikkeet tulivat mukana.
sunnuntaina, joulukuuta 07, 2014
2. adventti sunnuntai
Eilen juhlimme itsenäistä Suomea jolla on menossa 76. itsenäisyytemme juhlavuosi. Hiukan surullisissa merkeissä päivä meni itselläni, sillä kävimme laskemassa läheisemme uurnan hautaan.
Illalla syttyi myös perinteisesti kaksi kynttilää. Kovasti kunnioitan sotiemme veteraaneja sekä heidän muistoa jotka taisteluihin ovat osaa ottaneet. Suvustani 3, jo edesmennyttä, ovat olleet rintamalla.

Ristipistoilijoilla on tänä viikonloppuna joulukuun viikonloppumaraton ja omani alkoi pienillä viimeistelyhommilla lauantaina. Tein kuusikoristeen jo viime jouluksi pistelemästäni Prairie Schoolerin mallista, sen voi tökätä vaikka joulukukan juurelle. Lisäksi kiinnitin ripustusnarun tällä viikolla valmistuneeseen joulujunaan.
Tänään aloittelin plastic canvasille viimeisimmästä Cross Stitcheristä löytynyttä aakkosmallia. Siitä tulee jouluksi pakettikortti.
Tunnisteet:
Cross Stitcher,
Dimension,
Joulu,
Prairie SChooler
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2014
Dimensions - Train Ornament
Eilen illalla valmistui Dimensionin Train Ornament. Malli on pistelty 14ct Plastic Canvasille.
Koko on noin 12 x 6,4cm ja tämä oli valmis pakkaus. Ekaa kertaa pistelin muoville ja olinkin ennen kuvitellut, että se olisi jotenkin hankalaa. Mutta ei kyllä ollut, tykkäsin kovasti ja tämä koriste ei jää viimeiseksi. Mulla jo odotteleekin saman sarjan joulukuusimalli ja toiveissa olisi ehtiä sekin tekemään jouluksi.
Tähän koristeeseen täytyy tehdä vielä ripustuslenkki ja siistiä taustalta näkyvät langan pätkät. Malli oli junafanin 4-v pojan itse valitsema ja innolla sitä ollaankin odoteltu valmistuvaksi :-)

Tässä vielä kuva edellisessä postauksessa mainitsemastani Luciakulkue kyntteliköstä.
maanantaina, joulukuuta 01, 2014
1. Joulukuuta
Ihanaa, nyt on jo joulukuu! Eilen 1. adventtina ripustelin joulutähtiä ikkunoihin, mielestäni ne ovat kauneimpia jouluvaloja mitä olla voi. Joulutähtien lisäksi toinen suosikkini on puinen Luciakulkue.
Tänään poika sai avata ensimmäisen joulukalenterin luukun ja voi kuinka sitä on odotettukin. Ihanaa joulun odotusta kaikille!
Tänään poika sai avata ensimmäisen joulukalenterin luukun ja voi kuinka sitä on odotettukin. Ihanaa joulun odotusta kaikille!
Kuva lainattu netistä.
sunnuntaina, marraskuuta 23, 2014
Joulukoristeita
Virpiltä sain ihanan joulukoristeen ja itsetehdyn kortin ristipistotapaamisessa Härmässä. Hän oli tehnyt koristeen ja kortin kaikille osallistujille.
Pojalleni pistelin toivomuksesta joulupukin ja viimeistelin roikkuvaksi joulukoristeeksi. Kitti tuli Cross Stitcher-lehden mukana ja oli alun perin tarkoitettu rintaneulaksi. Mukana oli useita mallivaihtoehtoja ja langat yhden koristeen toteuttamiseen.
sunnuntaina, marraskuuta 09, 2014
sunnuntaina, elokuuta 03, 2014
Permin - Pixie (valmis KUÄK)
Tässä tämä jouluinen työ on viimeinkin valmiina. Eilen Outin ristipistotapaamisessa sain urakoitua viimeiset jälkipistot. Ja jouluksihan tämä täytyy saada kehyksiin.
Kangas: 16ct Cream Aida
Pistelty ajalla: n. 2006/2007- 2.8.2014
tiistaina, joulukuuta 31, 2013
Joulu 2013
Tässä taitaakin olla vuoden viimeinen postaus. Haluan vielä laittaa itselleni muistiin muutaman tunnelmakuvan meidän jouluisesta kodistamme. Käytin koristelussa pääasiassa valkoista, hopeaa ja lasia. Pistellyistä koristeista toin esiin ihanimmat lumiukot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)